Meille vauva?

Viimeisimmässä kirjoituksessa mietin, mitä alkaisin tekemään. 

Mietin sitä jonkin aikaa, kunnes törmäsin instagramissa nuoren naisen profiiliin, joka sairastaa syöpää. Hän ei tiedä kauan hänellä on elinaikaa ja se pysäytti minut ajattelemaan elämää.  

Sitten kun olen itse kuoleman portilla, mitä ajattelen omasta elämästäni? Sen, että kunpa olisin ollut oman pienokaiseni kanssa mahdollisimman paljon. Sitten se ratkaisu löytyi. 

 Mulla ei ole yhtään mitään kiirettä töihin tai kouluun. Mun pieni poika on taapero vain hetken. Sitten kun hänestä tulee eskarilainen ja koululainen, mulla on monta vuotta aikaa opiskella ja tehdä töitä. Benjamin on pieni vain hetken. Annan kaikkeni hänelle ja olen hänen kanssa kotona. Hän ehtii tarhaan vaikka 3-vuotiaana, tai vasta eskariin.  

Kirjoitin myös musiikkijutuista. Nekin olen nyt aloittanut! Kavereiden kanssa kokoonnutaan muutamasti viikossa tekemään biisejä ja soittelemaan. Ihan mahtava fiilis. Pian ensimmäinen biisi on about valmis tuotettavaksi. Lets see! 

Ihanaa päästä pois kotoa hetkeksi ja istua tekemään biisejä hyvien tyyppien kanssa. Siinä ei paljoa kerkeä ajatella muuta, kuin miten jokin kohta olisi fiksuinta laulaa ja voiko siihen soittaa niin vai näin. 

Pikkuhiljaa olen aloittelemassa myös keikkailut. Pitäisi käydä biisejä läpi, treenata uusia ja muistella vanhoja hyviä. Oi, mulla on ikävä lavalle! <3

Nyt on aika moni kysynyt, tuleeko meille vauva? Ei, ei tule. 

Vauvat on ihania ja olishan se ihanteellista tehdä toinen heti perään, mutta meille riittää nyt se, että meillä on Benjamin. Oikeastaan tiedän, että Benjamin ei tule olemaan yksin ja hänellä on todella rakas taapero seuranaan. Minun siskon poika on Benkkua vain vuoden vanhempi ja he ovat todella hyviä ystäviä. Luulen, että heitä ei tule mikään erottamaan. 

Lisää vauvoja sitten joskus. Ehkä.